maanantai 24. helmikuuta 2014

Kuulumisia pitkästä aikaa...



Aika rintojen pienennysleikkaukseen oli kaksi viikkoa sitten. Aika leikkaukseen tuli n. kuukausi leikkausjonoon pääsystä, eli se oli nopeaa toimintaa.
Kun tein päätöksen lähteä leikkaukseen, päätökseni ei horjunut kertaakaan ennen leikkauksen aattoa. Yö ennen leikkausta meni valvoessa ja miettiessä uutta ulkomuotoa, rintojen kokoa ja niiden tulevaa ulkonäköä.

Leikkausaamu alkoi saapumisella sairaalaan klo.7. Sairaalassa ensimmäisenä vaihdettiin omat vaatteet sairaalan vaatteisiin ja otettiin esilääkitys. Seuraavaksi leikkaava kirurgi kävi vielä kertaalleen mittaamassa rinnat ja tekemässä merkinnät leikkausta varten. Tämän jälkeen n.klo.8 minut haettiin leikkaussaliin, jossa laitettiin kanyyli ja hengiteltiin nukutuskaasuja. Leikkaus kesti n. 2h. Leikkauksessa minusta poistettiin n.1 kilon verran rintaa. 

Ohessa kuva jossa näkyy piirrettynä osviittaa siitä kuinka leikkaus tehtiin ja missä haavat sijaitsevat.


Seuraavan kerran heräilin heräämöstä ystävällisen kuuloisen hoitajan huhuiluun. Heräämössä heräilin ja keräilin voimia muutaman tunnin ajan kunnes minut siirrettiin kirurgian vuodeosastolle. Leikkauspäivä ei ollut kivulias, mutta olo oli hirveä johtuen nukutusaineista ja vahvoista kipulääkkeistä. Pääsin sängystä ylös vasta yöllä yöhoitajan pakotettua minut vessaan. Sen kävelyreissun jälkeen virkistyinkin huomattavasti ja uskalsin käydä ilman hoitajaa wc:ssä. Seuraavana aamuna, heti aamupalan jälkeen kirurgi kävi katsomassa minua, kirjoittamassa sairaslomatodistuksen ja pääsin kotiin.

En ole ollut kovinkaan kivulias leikkauksen jälkeen. Olen ollut suorastaan yllättynyt siitä kuinka vähän kipuja on ollut ja että ne vähätkin ovat pysyneet poissa ihan mietojen särkylääkkeiden avulla.

Enemmän ”kipua” on aiheuttanut henkinen toipuminen leikkauksesta, identiteettikriisi, muuttunut ulkomuoto. Aluksi tuntui, ettei mulle jäänyt leikkauksesta mitään jäljelle, ettei mulla ole enää rintoja ollenkaan. 
Vanhat valokuvat itsestäni alkoivat ahdistamaan ja poistinkin lähes kaikki sosiaalisesta mediasta. Pois itseni silmistä, pois muiden silmistä. Osassa vanhoissa vaatteissa rintojen kohdalle jäi vaan tyhjä pussi ja sain hyvän syyn tehdä inventaariota vaatekaappiini. 

Mutta nyt, kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen, alan olla sinut itseni kanssa. 
Vatsa tosin näyttää ja tuntuu isommalta, kun se ei enää jää piiloon rintojen alle, mutta siitäkin on mahdollista päästä eroon ruokavalion ja jumpan avulla. Odotan jo innolla hetkeä kun voin lähteä taas kokeilemaan juoksemista ja kuntosalia, mutta nyt on toipumisen aika. 
Suurimpana apuna sinuiksi tulemisessa on ollut ystävien kannustavat kommentit ja hyväksyntä.
Itsensä hyväksyntää on myös auttanut ostoksilla käynti,ilokseni olen saanut huomata etten olekaan kokoa L vaan jopa S koon paidat mahtuvat päälle ja istuvat hyvin.
Lisäksi olen iloinen kauppojen rintaliivivalikoimista, joita pääsen toivottavasti pian ostelemaan.Tällä hetkellä minun pitää vielä käyttää yötä päivää urheiluliivejä tukemassa paranevaa rintakudosta.

Mikäli jollain on jotain kysyttävää leikkauksesta,toipumisesta tms. niin vastaan asiallisiin kysymyksiin mielelläni.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Hiusten kasvatusvaiheesta selviäminen...

Kun hiuksia kasvattaa pidemmiksi meinaa välillä epätoivo vallata mielen kun tukka näyttää aina samalta.

Siksi pitääkin keksiä erilaisia tapoja laittaa hiusta,jotta se näyttäisi edes hieman erilaiselta ja jaksaisi ainakin yhden päivän pisempään olla tarttumatta saksiin...

Hyviä keinoja muunnella kampauksen ulkonäköä on väsätä esim etutukkaan jotain pientä kivaa..punoksia,lettejä,hiuskoruja tai vaihda jakauksen paikkaa.

Ohessa joitain kuvia mun selviytymistavoista...


Kiharaa etuhiuksissa

ns.hollantilainen löysä letti etutukassa

Muunneltu ranskanletti

 
Jakauksen paikan muutos
Hiuskoriste


Lauantai-illan herkkumättö

TACOVUOKA


Tarvikkeet:
-jauhelihhoo
-juusto tortillasipsejä
-juusto dippi
-tacomaustetta
-punasipullii
-salsakastiketta
-juustoraastetta





Ruskista jauheliha ja mausta se tacomausteella.Laita mies pilkkomaan punasipulit.
Laita kaikki ainekset sekasin vuokkaan,juustoruaste piällimmäiseksi ja vuoka uunniin parriin sattaan asteeseen pariksi kymmeneksi minnuutiksi kunnes juusto on saanu vähän värrii.



Tarjoile raikkaan sallaatin ja kuplivan kera...